Kurkkupuutarha

Vähän on ollut viime aikoina sekaisin pää. Hui, ku sen kirjottaa, nii vaikuttaa vakavammalta mitä se onkaan :s
Oon vaan mietiskellyt tässä että what's the point. Mitä mä teen, miks mä teen tätä. Lähinnä siis motivaation puute koskee lukiota, tiiän hyvin että sitä on jäljellä enää kolme jaksoa, jonka jälkeen se on jonkun muun käsissä, valmistuuko vai ei jA SiTTEN SE ON OHiTSE.

Mutta men jaksa. En tiiä yhtään mitä haluan tulevaisuudelta, tai tiedän! Mutta on niin vaikea myöntää itselleen, ettei haluu mitään erikoista, kun muut antaa vahvasti ymmärtää, että jotain pitäisi haluta. Mun PiTÄiS haluta jotakin opiskelua lukion jälkeen. Mulla pitäis olla suunnitelmia, mulla pitäis olla jotain mihin suunnata ja jotain minkä vuoksi oon nähny kohta melkeen kolmen vuoden vaivan. Pitäis, pitäis, pitäis, sitä, tätä, tota. Mun elämä on yhtä pitäis-hokemaa.
Tuleeko joskus semmonen aika, että mun ei pidä tehdä mitään? Mä saan sanoa, että: "Ei mun pidä, ei tarvitse, en halua, en tee." Että mä en tee muiden mieliksi jotain, tai en tee jotain vaan koska niin pitää tehdä. Haluan tehdä jotain ihan muuta, haluun vaan nähdä, mihin elämä mut vie, jos en oo kokoajan estämässä. Sitä mä vaan odotan.

Annoin sitten elämän vähän viedä viime viikolla. Neljän saksalaisen parikymppisen jätkän kanssa juteltiin puistossa ja lopulta päädyttiin Kristan kanssa niiden mökille. Krista olis voinut päätyä sinne yksin, se on sellainen kaveri, siltä luonnistuu tällaiset, mutta koska oon tullu viime aikoina muutenkin enemmän sen kaveriks, kun mitä oon ollu, niin läksin sitten mukaan. Oli meillä hauskaa. Saatiin juoda niitten piikkiin ja pakastin oli täynnä vodkaa ja tequilaa.. ^^ Tanssittiin, saunottiin ja uitiin niitten kanssa. Kolmiodraama syntyi mun ja kahden saksalaisen välille ja olin helisemässä. Känni lopulta sai päätettyä mun puolesta kenen vieressä sitten olin yöni. En kadu mitään tekemisiäni, mutta apteekkarin ilmeestä päätellen se ajatteli, että vitun vastuuton kakara, älä hypi saksalaisten sängyissä.

No eipä se nyt ihan tapa ole.

Tänään soi:
Anti-Flag
- Postwar Breakout
- Turncoat
- Ranknfile

Asun ystäväni kanssa kerrostalon kolmannessa kerroksessa. Tää talo on luultavasti joltain 50-luvulta ja pidän tästä oikeesti tosi paljon. Ulko-oveen ollaan teipattu teksti: Naurumaa ja sen yläpuolella killuu mun äidin tekemä huopasydän. Kaapit täällä kämpässä on korkeita ja niissä on sellaset vanhan malliset vetonupit. Yks asia mistä oon todella innoissani, on noi ihanan suuret ikkunat, jotka on tavallaan upotettu, eli siinä on sellanen puolen metrin ikkunalauta. Siinä kitaran soittaminen on <3<3

Tää on noin 45 neliötä, 2h ja keittiö, joka ei ole mikään heikko keittokomero, vaan ihan oma huoneensa. Siellä ikkunalaudalla basilika kukkii, en ennen niitten kukkien ilmestymistä tiennyt ees, että basilika voi kukkia..?
Meille oli aika selvää kumpi meistä vallottaa sen varsinaisen makuuhuoneen ja kumpi heittäytyy olohuoneeseen asumaan. Mä siis asettelin rakkaat stereoni ja kirjani makuuhuoneeseen ja huokaisin oikeesti pitkiin aikoihin elämässäni oikein syvään. Jotain tällasta olin pitkään kaivannut, olihan se ollut suunnitteillakin, ihan se oma elämä omissa käsissä.
Suunnittelin ensin muuttavani ihan yksin asumaan, pääsisin pois kaikista niistä yhteisön velvollisuuksista, mitä kotona asuminen toi :D se meijän yhteisö oli vielä niin päätönkin.. Sitten jotenkin se asunnon ettiskely johti siihen, että me ystäväni kanssa sit päätettiinkin muuttaa kaksin, laskeskeltiin että tulee tosi paljon halvemmaksi ja muutkin elämiskulut melkein poikkeuksetta puoliksi, kuulosti erittäin hyvältä! :) Mun isä ainakin epäröi ja halus tarkat suunnitelmat meijän rahankäytöstä sun muusta, yritin sit niitä väsäillä kokoon ja kaikki näytti siltä, että kyllä me hyvin pärjättäs ja jäis vielä ehkä kohtuullisesti rahaa ylikin.. Tietysti äiti ja isä auttoi takuuvuokrassa, mutta sen jälkeen vuokra on tullu maksettua ja muutenkin asiat hoidettua.
Olin siis muutamaa kuukautta päälle 17 kun läksin sieltä kotoa, tää meidän kämppä on aikas lailla toisella puolella kaupunkia, kun missä mun vanhemmat asuu (eronneina kylläkin). Joskus on sellasia kausia, ettei sielä ees paljon tule käytyä ja kumma kyllä, eipä ole ollu yhtään ikäväkään, rakastan tätä omaa juttua niin paljon<3

Mua vähän oikeesti kummastuttikin aluks, että täähän on ihan totta: ei vanhemmat enää kato perään. Ei ne enää soitellut, vaikka kipittelin vasta aamyöstä kotiin, eikä ne edes varmistaneet onko tullut vuokra maksettua. Tuli sellanen aika mukava luottamuksen tunne: hei, nehän oikeesti tajus sen, että musta on tähän ja pystyn hoitamaan hommani. Isä piti huolta mun pankkitilistä, soitteli välillä kuun lopussa, että milläs meinaat elää, kun tilillä on kolmetoista euroa. Ei se vielä tähänkään päivään mennessä usko, että meillä on tapamme pitää ittemme elossa, vaikka kuun kaks viimestä viikkoa menis ilman rahaa.
Ja tälleen asuessa, kun pitää kattoo vähän rahan perään, mihin sen pistää, on tullu sellanenkin fiilis, että hitto kun haluaa nyt ostaa ihan tosissaan kuudella kympillä sitä musiikkia, niin sitten se vaan karsitaan vaikka ruuasta, tyhmältä kun se kuulostaakin :D joskus tommosien eteen on pakko vähän uhrautua, muuten ei tuis mittää..

Raahasin muutama päivä sitten huoneeseeni tuolta olkkarista tämmösen vanhan vihreän nojatuolin. Meillä on kaks vihreetä nojatuolia itseasiassa, se toinen on kierrätyskeskuksesta ja toinen äidin asunnosta mukaan otettu. Istutin sen armoa tuntematta tähän tietokonepöydän eteen ja tässä se seisoo. Ja tässä mä istun. Näen ihan suoraan ikkunasta omenapuita ja naapurin omakotitalon punaisen katon. Taivas on ihan pilvetön.

Yritin tossa kauheen kauan availla tota isoa ikkunaa, kun tuli vähän huono omatunto istumisesta sisällä, vaikka pihalla on yli 20+ astetta lämmintä... :s Mutta siinä jo mainitussa naapuri talossa tehdään remonttia, nii en uskaltanu ryminällä heittää tota ikkunaa auki, ettei ne luule, että kyttään niitä :D, joten nyt kun se mies otti jonku mörisevän örisevän höylänsä esiin, niin riuhtasin ton ikkunan auki.

Siellä todella on lämmin.

Että olenko nyt käytännössä sitten 50% ulkona?

En oikeen tiedä, miks aloin kirjottaa tätä.. Kurkkupuutarhaa..? .___0 Kirjotan muutenkin tosi paljon päiväkirjaa, itseasiassa jostain vuodesta 2004 mulla on joku 7 päiväkirjaa, ja jutut sen kun oudontuu niissä nykypäivään tultaessa.. Oon miettiny sitä päiväkirjaankin sivukaupalla, että minkä takia mä yleensä kirjoitan? Tulin siihen tulokseen, että se on mulle tosi terveellistä ja mulla ei välttämättä oo ketään kelle mä voisin oikeesti kertoa kaiken sen, mitä sinne puran. Mun päässä kun kulkee yllättävän paljon sellasta ihan turhaa pohtimista kaikista asioista, että se on pakko saada sieltä pois. Jään miettimään asioita aina vähän liikaa.
Ja siitä tuskin haittaa on, jos otan vielä tällaisen yhden paikan, mihin selitellä vähän elämän kulkua. Ainakin se auttais mua..

Mulle on tosi tärkeetä musiikki ja mun ympärillä olevat ihmiset, ne vaikuttaa muhun ja mun fiiliksiin ja olotilaan tosi paljon, siks nää musiikit onkin tärkeitä<3


Tänään soi:

Bon Iver, albumi: For Emma, Forever Ago
- Skinny Love
- For Emma
- The Wolves (act I and act II)
- Stacks